22. syyskuuta 2017

Polttarit!

Oon ollut varmaan ihan kauhea morsian mitä on tullut polttareihin. Myönnän, että olen aina ollut ihan mahdottoman utelias ihminen, ja vaikka sanoinkin kaasoille, etten halua tietää polttareiden ajankohtaa, niin... No enhän mä voinut olla miettimättä, että koska mut oikein yllätetään. Töissä vahtasin työvuorolistoja, kyselin kaasoilta, kiusasin Ukkokultaa ja spekuloin varmaan jokaisen mahdollisen skenaarion. Vaikka ihan oikeasti halusin tulla yllätetyksi!

Lopulta päädyin kahteen eri viikonloppuun, että jompana kumpana lauantaina ne on pakko olla. Ensimmäinen vaihtoehto oli lauantai 15. heinäkuuta - ja mut onnistuttiin yllättämään perjantaina 14. heinäkuuta.

Olin perjantaina lähdössä kaaso M:n ja siskoni kanssa kohti festareita, ja vielä myöhään torstaina vaihtelin aikatauluja, että kuka haetaan ensin ja monelta, kun olin lupautunut kuskiksi. Perjantaina-aamulla totesin Ukkokullalle olevani jo hieman myöhässä, mutta tokkapa tuo haittaa, että painan sitten vaan vähän enemmän kaasua matkan aikana..

Lopulta kuitenkin päästiin M:n luo, sain kengät pois jalasta ja kävelin olohuoneeseen luetellen mitä tavaroita olen pakannut mukaani, kun yhtäkkiä koko ihana polttariporukka hyppää piilostaan esiin ja huutaa yllätystä! Ensimmäisenä taisin tokaista jotain sen suuntaista, että no mä arvasin tämän - vaikka oikeasti he onnistuivat kyllä aika hyvin yllättämään minut. Siellä oltiin kuulemma paria minuuttia ennen kuin saavuin paikalle, niin vielä kauhealla kiireellä heitetty kenkiä eteisestä takapihalle sateeseen piiloon.


Ensimmäinen etappi oli kukkakauppa, jossa sain päähäni ehkä maailman kauneimman kukkaseppeleen! Samalla tajusin, että ai tätä varten äitini oli kysellyt pääni ympärysmittaa. Olin ohittanut hassun kysymyksen paria viikkoa aikaisemmin vain toteamalla, että no kai se meinaa kutoa jotain erikoista, kun kyseli samalla pohkeen ja nilkan ympärysmitat ja jalkaterän pituuden. Tällä morsiamella oli myös aikamoisia vaikeuksia viikonlopun jälkeen luopua ihanan värikkäästä kukkakruunusta...

Aluksi nautittiin hyvästä piknikistä, jonka jälkeen suunnattiin kaupunkiin kisaamaan selfie-haasteessa, joka oli kyllä ihan hulvaton! Pitkin toria, kauppoja ja puistoja metsästettiin mm. kaljua miestä, baarimikkoa, HK:n sinistä, Allu Tuppuraista, Sauli Niinistöä, liukumäkeä, kukkamekollista ihmistä ja kaupantätiä puolen tunnin ajan.

Kaasot olivat vuokranneet mökin meren rannalta, johon kuului myös grillikota ja sauna. Suojaisassa pihassa oli ihana oleilla auringon paisteessa. Illalla grillailtiin, vietettiin rennosti aika yhdessä ja pelattiin mölkkyä, josta putosin heti kolmen ensimmäisen heiton jälkeen pois. Skumpalla ei ollut osuutta asiaan.


Myöhemmin (yöllä) pääsin vielä ihan taianomaiseen morsiussaunaan avotulineen, yrtteineen, jalkakylpyineen ja mutanaamioineen. Morsiussaunaan osallistuneet myös kovin innokkaasti hakkasivat selkääni koivuvihdalla, jonka sekaan oli sidottu myös havunoksia. Ja meteliä pidettiin, tietenkin! Jossain vaiheessa saattoi myös raikaa Tähkän Morsian, joka kuului varmaan vasta rannalle saakka. Merivesi oli ihan jäätävän kylmää, mutta pakko sinne oli vaan pulahtaa.

Koko päivän sain myös suorittaa erilaisia tehtäviä, joiden tarkoitus oli selvittää tuleeko morsiamesta hyvää vaimoa. Vaikken ihan kiitettävin arvosanoin varmaan päässyt läpi, niin sain kuitenkin hyvän vaimon todistuksen! Päivän aikana sain esimerkiksi poksauttaa skumppapullot auki (hyvä vaimo on vahva ja rohkea), parsia sukat ei niin siististi (hyvä vaimo korjaa asiat, jotka ovat rikki), antaa nalkutusnäytteen (hyvä vaimo osaa pitää puolensa), näytellä kahdella pehmolelulla meidän ensitreffit (hyvä vaimo muistaa hyvät hetket) sekä sytyttää grillin (koska hyvä vaimo osaa pitää kipinän yllä).


Voi että, vieläkin hymyilyttää kun mietin koko polttaripäivää. Musta oli niin ihanaa, että kaasot olivat tehneet ihan mun näköisen päivän ja jaksaneet nähdä niin paljon vaivaa. Koko päivästä jäi niin paljon muistoja! Olin alkukesästä antanut kaasoille listaa henkilöistä joiden toivoisin osallistuvan polttareihin, ja olikin mukava huomata kaikkien rakkaiden ihmisten päässeen mukaan. Ystävistäni osa asuu eri puolilla Suomea, yksi meren toisella puolella, ja muiden kanssa vapaa-aika menee aina niin ristiin, että koko polttaripäivässä ehdottomasti parasta oli saada viettää aikaa kaikkien niiden tärkeiden ihmisten kanssa. Kaikki saivat osallistua aktiviteetteihin ja nauttia! Ihan paras päivä.


Aamulla heräsin ensimmäisenä, mikä ei todellakaan ole mulle tavanomaista myöhään valvotun yön jäljiltä. Ehdin tunnin verran istuskella laiturilla aamuauringossa, kukkaseppele tietenkin päässäni, ennen kuin muut alkoivat haukotellen valua yläkerrasta alas aamupalalle. Kumma kyllä, kenellekään ei maistunut edellisenä iltana valmistamani kasvonaamion rippeet, joka koostui mansikkajogurtista, banaanista, digestivekekseistä ja lähdevedestä... Ei, vaikka moni oli myöntänyt sen tuoksuvan ihan herkulliselta!

12. syyskuuta 2017

Kyllä me tahdottiin!

Kuukausi sitten me sanottiin Ukkokullan kanssa tahdon meille rakkaiden todistajien läsnäollessa. Se hetki oli kaunis, koskettava ja tietysti se tuntui sillä hetkellä myös vatsan pohjassa kutkuttavana jännityksenä.

Urkujen soittaessa Star Warsia me marssimme käsi kädessä kirkon käytävää pitkin ja onnesta pöhköinä hymyillen hipsittiin ulkokautta takaisin sakastiin, että saataisiin hetken päästä laskeutua portaat uudestaan. Tällä kertaa juhlaväen taputtaessa riemuiten ja ilmapallojen kohotessa kohti taivasta.

Sinä päivänä meistä huokui onnellisuutta, joka näkyy vieläkin meidän arjessa.  Ensimmäiset viikot meni siinä, kun vuorotellen huokailtiin, että voi kumpa me voitaisiin palata ajassa taakse päin ja elää hidastettuna koko päivä uudestaan läpi.

Ukkokulta sitten tokaisi, että hei, mitenkäs se sun blogi. Että et sä sitä nyt kesken voi jättää! Ajatuksenani ei koskaan ollut jättää blogin kirjoittamista niin vähälle kuin se nyt jäi. Kuvittelin, kuinka häiltä edeltävänä päivänäkin minulla on vielä aikaa näpytellä viime hetken jännityksen lomassa kuulumisia teille. Elämä tuppaa kuitenkin aina yllättämään tuomalla eteen kaiken maailman kiireitä ja murheita, joista ei ollut ennen tietoinenkaan.

Nyt olen kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa pyyhkinyt vähän pölyjä blogin hyllyiltä, poistanut kaikki vanhat luonnokset (joita valitettevaa kyllä oli kymmeniä), ja ajastanut teille niiden tilalle muutamat uudet julkaisut. Uusinut vähän kuvia ja tekstejä, sillä kyllä minä nyt vaan ajattelin hitaasti mutta varmasti jatkaa tätä blogia. Tällä vaimolla on kuitenkin paljon kerrottavaa! Suurin syy on myös se, että niin kovasti haluan vielä viipyä hääpäivän tunnelmissa.

Tervetuloa siis vielä jatkamaan matkaa Morsiusharsoa-blogin seurassa!

23. kesäkuuta 2017

Kutsujen kirjekuoret

Me ei oltu ehditty Sulhon kanssa seurustella varmaan vuottakaan, kun törmäsin ihanassa Eilen tein -blogissa itsetehtyihin hääkutsujen kirjekuoriin. Päätin siltä istumalta, että meidän hääkutsuille tehdään sitten tuollaiset kuoret, vaikkei oltu puhuttu mitään vielä koko häistä. En tainnut kuitenkaan Sulholle mainita asiasta, ennen kuin vasta nyt, kun kirjekuoria ruvettiin väsäämään...

Vaikka nämä oli toteutukseltaan helpot, niin mietin silti, kun stressi kutsujen lähettämisestä alkoi nousta, että miksei mulle vaan kelvannut tavalliset valkoiset kuoret. Meidän kutsut olivat kuitenkin kooltaan sellaiset, että ne olisivat hyvin tavallisiinkin kuoriin mahtuneet. Mutta ei. Nyt olen kyllä sitä mieltä, että onneksi ei sujautettu meidän kutsuja tavallisiin kuoriin, koska näistä tuli niin ihanat ja ne täydentävät kutsuja todella hyvin! Kuten kerroinkin edellisessä hääkutsuista kertovasta postauksessa, niin näistäkin suurimman osan ompeli äitini. Kaaso teki testiversiot, ompeli muutaman kuoren ja taitteli osan kirjekuorista, Sulho taitteli minun kanssani sitten loput. Oon huomannut varsinkin nyt häitä suunnitellessa, että saan aina hyviä ideoita, ja sitten nakitan kaikki muut kanssani niitä toteuttamaan - mutta eikös se ole vaan organisointia ja tehtävien jakamista..


A4 kokoiset ekopaperit on siis taiteltu kirjekuoren muotoon, ja reunat ommeltu mustalla (tai itseasiassa tumman sinisellä) langalla ompelukoneella hurauttaen. Suljin kuoret puikkoliimalla, jonka oli tarkoitus olla huonosti pitävää, jotta kirjekuoret saa nätisti auki. Kutsujen lähettämisen jälkeen selvisi, että Sinooperin puikkoliima onkin aika jämäkkää tavaraa, eikä kirjekuoria sitten meinannutkaan saada nätisti auki. Lohduttaudun ajatuksella, että ainakin ne sentään pysyivät sitten kiinni.

Sulhon kanssa pyöriteltiin kirjekuorien ympärille vielä juuttinarusta rusetit, jotka kaikki pysyivät myös mukana postin kuljetuksesta huolimatta! Jopa Ruotsiin matkanneella kirjekuorella rusetti oli pysynyt siististi kiinni. Kutsuja lähetettiin yhteensä 60 kappaletta, kutsuttujahan oli sitten lopulta vähän reilu 120 henkeä. Lähipostissa löin kutsut suoraan myyjälle käteen, mielestäni tämä mukamas lisäsi niiden mahdollisuutta olla katoamatta. Tosin myyjän kertomus siitä, kuinka kaikki hänen tyttärensä viime kesänä lähettämistä kutsuista katosivat postiin jätön jälkeen, eivät oikein auttaneet omaa stressiäni... Ilmeisesti kaikki ovat kuitenkin kutsunsa saaneet. Nyt on hyvä hetki huikata, jos jollekin ei oo tämän näköinen kirjekuori päässyt perille asti!



Postimerkiksi valikoitui perinteisten sormusten sijaan kultajoutsen -merkki, joka ehti sopivasti myös loppua ennen kuin oltiin merkit ehditty ostaa. Pääpostista onneksi vielä löytyi!


Nyt täällä odotellaan vain vieraiden ilmoittautumisia, joita pirahtelee puhelimeen aina silloin tällöin.  Aika montaa tosin vielä odotellaan, mutta eiköhän täsmälliset suomalaiset ilmoita tulostaan sitten sinä päivänä, kun on viimeinen mahdollisuus ilmoittautua.. ;)

ps. Suloista Juhannusta kaikille lukijoille!